29. joulukuuta 2017

VALMISTUNUT JA ONNELLINEN

Eiköhän olisi aika päivitellä vähän ajankohtaisia kuulumisia tännekin! Edellisessä joulupostauksessa näittekin, miten pyhäni menivät, mutta ajattelin kertoa vielä tarkemmin muistakin asioista.

Ensinnäkin. Se kaikista tärkein ja tämän vuoden merkittävin saavutus itselleni - VALMISTUMINEN. Minä todellakin sain sen tutkintotodistuksen kouraan 24. marraskuuta. Samaan aikaan fiilikset on aika haikeat, mutta äärettömän helpottuneet. Olen päivitellyt tänne reilu kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin siitä, miten koulu stressaa elämää - on ollut esseitä, tenttejä, ryhmätöitä, suullisia esityksiä, palautettavia tehtäviä pikaisilla dead-lineillä, projekteja, työharjoittelu, opinnäytetyö... Kaikenlaista on kolmeen vuoteen kuulunut ja joskus on tosiaan ollut enemmän tai vähemmän fiilis, että jaksaako tätä enää, mutta niin se vihdoin palkittiin. Olen nyt valmis markkinoinnin tradenomi!

02

Toisin sanoen koulusta ei tarvitse enää tässä blogissa mainita sanallakaan.

Toinen itselle tärkeä asia on kuluvan vuoden työpaikka, jonka joudun nyt jättämään taakseni. Olin töissä Kainuun liitolla ensin harjoittelijana 1.2. - 30.6. ja sen jälkeen loppuvuoden viestintäassistenttina. Viime viikon keskiviikkona astelin kyseisestä työpaikasta viimeisen kerran ulos haikein, mutta kiitollisin mielin. Vuoteen on mahtunut todella paljon ihania hetkiä työkavereiden ja myös itse töiden merkeissä, enemmän tai vähemmän juhlavuoteen liittyvissä asioissa. Kuinka paljon näin lyhyeen ajanjaksoon mahtuukaan kokemuksia! Nyt tosin alkaa uudet tuulet ja uusi elämä.

01

Nämä kaksi asiaa olivatkin tämän hetkisessä elämässäni ne tärkeimmät. Tietysti kuukausiin on mahtunut myös ystäviä, perhettä, vapaa-ajan iloja ja rankempiakin hetkiä, mutta tällä hetkellä tunnen itseni hyvin onnelliseksi.

03

Kuten jo sanoinkin, nyt on hyvä lähteä uusin ajatuksin ja mielin kohti vuotta 2018. ♥

28. joulukuuta 2017

JOULUTUNNELMIA

Mitä kuului mun jouluun..?

01
02

joulukoristeita ja jouluvaloja

03
04
06
07

 hyvin paljon lunta ja myös jonkin verran pakkasta

09
10
11

 piparinleivontaa ja koristelua

12

 jouluaamun riisipuuro

13

 aaton lastenohjelmien seurailua

14
16
17
18
19

 hyvin rentoa oleskelua vailla mitään negatiivisia ajatuksia

20
21

 parhaimman jouluruoan syömistä (ja paljon syömistä muutenkin...)

22

 pipareiden lisäksi myös torttujen leivontaa

23

Kaikin puolin ihana joulu rakkaiden ihmisten parissa. ♥

7. lokakuuta 2017

THE DAYS

01
1 Tämä ihana takki oli pakko kotiuttaa mukaan H&M:ltä, vaikka näin kevyellä varustuksella ei ulos voikaan enää mennä. Ensi keväänä sitten! 2 Pikkuinen nukahti.

02
1 Voi härregyyd, että Kajaanissa onkin ollut sumua viime aikoina! Lähes viikon kestänyt sumuputki alkoikin vähän rassata, vaikka täytyy myöntää, että on se ihan nättiäkin. Jos vain aurinko paistaa. 2 Muutama viikko sitten, kun jaksoin vielä lenkkeillä. Sitten tuli flunssa ja se jäi siihen.

03
1 Teinipeileilyä ja uuden huulipunan testausta. 2 Ollaan pari kertaa saatu äitin kanssa meidän riemuksemme Elsa yökylään, kun olen itsekin ollut Paltamossa pari viikonloppua. Kyllä tämä neiti osaa liikkeessä pitää!

04
1 Leipomuksia äipän kanssa. Nam! 2 Yritin olla terveellinen ja söin puuroa. Ei vain uppoa muuten, kuin vähintään mansikkakeiton kanssa.

05
1 & 2 Kajaaninjoki ja jälleen AURINKO!

06
1 Syömässä äippelin kanssa. En tiedä rakastanko mitään muuta niin paljoa, kuin vuohenjuustoa ja bataattiranuja. 2 *ei selityksiä*

07
1 Äidillä oli synttärit eilen perjantaina, joten täytyihän sitä kukkasia viedä tullessa!  2 Tästä lähti nokkamme kohti Kajaania ja koko perheen kesken juhlistamaan syömisen merkeissä äitin ja isin synttäreitä. Paras tapa viettää viikonloppua.

5. lokakuuta 2017

FAVOURITE SEASON

Mun lempparivuodenaika on täällä! Syksy on jotain niin kaunista ja varsinkin nyt, kun kaikki värit ovat parhaimmillaan ja lehdet eivät ole vielä tippuneet puista (ainakaan kokonaan). En tosin tykkää jokapäiväisistä sateista - aurinkoa ei ole nyt hetkeen kunnolla näkynyt, mutta onneksi kävin puolitoista viikkoa takaperin ikuistamassa syksyä vielä auringon alla!

01
02
03
04
05
06
07
08
09
10
10
11
12
13
14
15
17
16

Kylläpä virkisti kävellä näissä maisemissa. ♥

5. syyskuuta 2017

SYYSAAMUT

Tänään tullessani töihin seitsemän jälkeen oli niin kaunis ja sumuinen sää, että oli aivan pakko käydä ikuistamassa! Tällaiset aamut antaa kyllä niin mukavasti energiaa tulevaan päivään.

02
03
04
05
06
07
08
09
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19

Halusin vain tulla jakamaan nämä kuvat teille - mukavaa tiistaita jokaiselle!