29. joulukuuta 2016

MUN JOULU

Moikka! Mulla on ollut joka vuosi tapana kirjoitella teille hieman mun joulunvietosta, joten ajattelin, etten tee tänäkään vuonna poikkeusta. Joulu meni ihan normaalilla rytmillä, eli äiti tuli torstaina 22. päivä hakemaan mut Kajaanista, käytiin tekemässä viimeiset jouluostokset ja vietin sitten koko viikonlopun Paltamossa hänen luonaan.

01
01
01
01

En halunnut ottaa stressiä mistään, joten mun joulu koostui pääasiassa vaan rentoutumisesta. Käytiin tietysti moikkaamassa mummuja ja isosiskoani, mutta muuten katselin telkkarista leffoja, odotin jouluruoan valmistumista ja vietin laatuaikaa äipän kanssa.

01
01
01
01
01

Vaikka koko joulu olikin taas odotettua ihanampaa, ei se silti tuntunut kovin erikoiselta herätä lauantaiaamuna aikaisin katsomaan jouluohjelmia. Kai sitä on kasvanut jo niiden aikojen ohi, jolloin jouluaattoa odotti melkein enemmän kuin omia synttäreitä. Oon liian vanhus!

01
01
01
01
01
01

Lahjoja en odottanut yhtään, joten yllätyin, kun äiti olikin ostanut minulle Harry Potterin uusimman kirjan! Kyllä mä siinä vähän hihkuin. Eilen aloittelin lukemaan kyseistä kirjaa, ja vaikka se vaatii hieman totuttelua kirjoitustyylin vuoksi, en oo vielä pettynyt. Vaikuttaa ihan hyvältä, joten kiitoksia siis äidille!

Eipä ne pyhät tuon erikoisemmin mennyt. Läheisten ihmisten läsnäolo oli jälleen kaikista parasta, mitä jouluna voi toivoakaan. Nyt odotellaan uutta vuotta, ja toivotaan, että vuosi 2017 tuo tullessaan jotain uutta ja jännää!

5. joulukuuta 2016

3 ASIAA

3 asiaa, joista pidän...
  • Televisiosarjojen katseleminen
  • Kiireettömät aamut
  • Kun saa jonkin ei-niin-mukavan asian valmiiksi, esim. koulutehtävän
3 asiaa, joista en pidä...
  • Myöhästyminen, varsinkin kun joku toinen tulee myöhässä jonnekin
  • Toisten asioihin puuttuminen
  • Kun joku näkee sun lähettämän viestin, mutta ei kuitenkaan vastaa
3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna...
  • Vietin pikkujouluja muutaman ystäväisen kanssa. Tuollaisia iltamia enemmän kiitos!
  • Rakastuin Suvi Teräsniskan Matkalla tuntemattomaan -kappaleeseen
  • Katsoin vanhoja UP-jaksoja
3 asiaa, jotka osaan...
  • Olla aikaansaamaton. Kaikki pitää aina aloittaa viime tingassa jostain ihmeen syystä.
  • Soitella pianoa omaksi huviksi
  • Olla tiettyjen asioiden suhteen järjestelmällinen ja siisti
3 asiaa, joita en osaa...
  • Mennä aikaisin nukkumaan
  • Tehdä kivoja kampauksia
  • Löytää kivoja vaatteita mistään
01

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
  • Puhua englantia sujuvasti kuin omana äidinkielenä
  • Elää terveellisesti
  • Aikatauluttaa tekemiset paremmin
3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
  • Aloittaa opinnäytetyötä
  • Ja siinä sivussa muut koulutehtävät
  • Aloittaa urheileminen
3 asiaa, joista stressaan...
  • Koulujutut
  • Tulevaisuus
  • Talven pimeys. En nauti, vaikka muuten nätti vuodenaika onkin!
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
  • Sauna
  • Musiikki
  • Nukkuminen
3 asiaa, joista puhun usein...
  • Sää. Siitä saa kyllä aina hyvän keskustelun aloituksen!
  • Normaalista arjesta ja sen tapahtumista
  • Kaikesta turhasta lähinnä
01

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni...
  • Kollarit, juoksuhousut tai muut vastaavat kotivaatteet
  • Tennarit
  • Hupparin tai löysän neuleen
3 asiaa, joita en pue päälleni...
  • Korkeat korot
  • Matalavyötäröiset farkut
  • Tosi tiukkoja vaatteita
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
  • MacBook Pro
  • Matkan jonnekin lämpimään
  • Paljon uusia vaatteita
3 asiaa, joista unelmoin...
  • Mukava ja hyväpalkkainen työ
  • Omakotitalo järven rannalla
  • Lapsi (tulevaisuudessa)
3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
  • Valmistun
  • Saan vakituisen työpaikan
  • Elämäntaparemontti

1. joulukuuta 2016

SEKALAISTA

Heissan! Tässä ollaan jo joulukuun ensimmäistä päivää viettämässä ja halusin tulla kertomaan teille vähän tarkemmin ajankohtaisempaa päivitystä siitä, mitä mulle kuuluu. En ihan sanoisi, että on ollut kiireistä, mutta paljon ajatuksia ja suunnitelmia olen pyöritellyt päässäni.

Ensinnäkin se kaikista kriittisin, eli mä sain harjoittelupaikan ensi keväälle! Ihan huippufiilis, koska harjoittelupaikka oli mulle jo koulun alkaessa suuri kysymysmerkki. Mihin voisin mennä ja mistä saisin parhaiten markkinoinnin käytäntöä irti? Nyt kuitenkin sopiva paikka löytyi ja sain viime viikon aikana puhelun, että mut valittiin. Jee! Helmikuun ensimmäinen päivä aloitankin sitten työt uudessa paikassa ja pääsen kirjoittamaan opinnäytetyötä.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa pitämään kunnolla hauskaa, kun vietetään muutaman ystävän kanssa pikkujouluja täällä meillä. Ihanaa unohtaa hetkeksi kaikki velvollisuudet, tehdä hyvää ruokaa ja siemailla siinä samassa jotain alkoholipitoistakin. Ensi viikolla alkaa (lupasin itselleni!) sitten ahkera vapaasti valittavien kurssien tekeminen, ei-niin-jee.

01
01
01

Mulle on iskenyt joku hirvittävä hinku NEULOA? En olisi ikinä uskonut, että jaksan alkaa näpräilemään samalla tavalla, kuin pakon edessä ala- ja yläasteella. En tuolloin tykännyt ollenkaan mistään neulomista, kutomista tai ompelua muistuttavista näpertelyistä, mutta yksi päivä vaan päätin tartua puikkoihin ja lankaan. Ehkä mä tästä vielä innostun!

Kuvassa näkyvä tekele ei ehkä hivele silmiä, mutta hei mä vasta harjoittelen....

01
01

Viikonloppuna olin pitkästä aikaa äidin luona käymässä ja herkutteluksi se taas meni. Äidin tekemä pizza on niin parasta!

01
07

Ollaan viritelty jo ihan mukavasti jouluisia juttuja pitkin asuntoa. Joulukuusi on pystetty kera koristeiden, joulutähdet ikkunassa, valoja, kynttilöitä.... Tulee näyttämään niin tyhjältä, kun näistä täytyy taas luopua tammikuussa!

15. marraskuuta 2016

LAST MONTH

01
1 Äidillä oli lokakuun alussa viiskymppiset, joten mentiin sitten koko perheen voimin juhlistamaan sitä Vuokatin Amarilloon. Ei olisi voinut paremmin lauantai-iltaa viettää, kuin perheen ja hyvän seuran voimin! Mulla on joku selfieinnostus meneillään. Ja onnellisuus on kallista. 3 Lenkille lähdössä vielä silloin, kun lumesta tai kylmyydestä ei ollut tietoakaan 4 Kyllä se pisti taas hymyilyttämään, kun ensimmäistä kertaa tälle syksyä näki lumen satavan. Nyt on jo pikkaisen eri näköistä?

02
1 Kruisailuhetkiä Paltaniemellä 2 Varasin kesäkuussa kolme eri aikaa hammaslääkäriin, kun kuitenkin edellisestä hamppilääkärikerrasta on jo varmaan yli viisi vuotta. Lokakuun lopussa oli sitten se kolmas ja viimeinen kerta hampaan porauksessa, joten seuraavan kerran sitten parin vuoden päästä tarkastukseen. 3 Talven ekat joulutortut ja kahvit hyvässä seurassa 4 Koska teinipeiliotokset on kanssa vissiin in. Ja sotkuinen käytävä.

03
1 En varmaan oo tarpeeksi hehkuttanut jouluvaloja ja joulua? Vai? 2 Kaunis aamu kahvia nauttiessa 3 Eka kerta tälle talvea, kun piti varustautua vähän paremmin kaupassa käyntiin. Oikeastaan ainoa syy miksi talvi ei ole niin miellyttävä on juurikin se, että pitää laittaa kunnon sotavarustukset niskaan, että kestää tuon kylmyyden ja pakkasen. 4 Eräs aamu matkalla kouluun. Eeei tunnu kolme kilometriä missään!

13. marraskuuta 2016

WINTER MOOD

Heloouuu! Nyt voisi jo ehkä virallisesti sanoa, että talvi on tullut Suomeen. Aurinko paistaa niin nätisti ja luntakin sataa ihan mukavasti. Joulu lähestyy uhkaavasti ja odotan sitä niin innolla, ettei mitään rajaa!

Mun viikko on sisältänyt mm. leffailua kavereiden kanssa, kahvittelua, pakkasessa jäätymistä, auringon ihailua, kuvaushetkiä, talvisäässä ajelua ja ihan liikaa lähestyvän harjoittelun ja opinnäytetyön pähkäilyä. Stressinpoikanen tässä iskee jo ajatuksesta, mutta oon luvannut itselleni selvitä kaikesta ehjin nahoin.

Maanantaina tosiaan lähdettiin pienelle kruisailukierrokselle kaverin kanssa ja taisin jopa napata järkkärin pitkästä aikaa messiin. Alla hieman kuvia tästä reissusta, olkaatten hyvät!

01
01
01
01
01
01
01
01
01
01
01
01
01

27. lokakuuta 2016

LUNTALUNTALUNTA

Moikkamoi! Voisin taas päivitellä tänne vähän mun kuulumisia näin kauniin iltapäivän ratoksi.

Viettelen tosiaan tällä hetkellä itsenäisen opiskelun viikkoa syyslomaa, ja voi että, miten tekee oikeasti niin hyvää. Ihan mahtava fiilis, kun ei tarvitse miettiä koulutehtäviä ja voi vaan tosissaan olla tekemättä yhtikäs mitään vastuullista. Tosiasiassa ainahan niitä tehtäviä löytyisi, mutta lupasin itselleni, että teen tärkeimmät tehtävät pois alta jo ennen lomaa, niin voi nyt ottaa enemmän lungisti.

01
01
01
01
01

Koska kohta vaihtuu jo marraskuulle, oli pakko viritellä vähän jouluvaloja. Mulla on kyllä jotenkin niin joulufiilis tällä hetkellä, että ei mitään rajaa! Sais tulla jo.
    Netflixin lisäksi mun lomapäiviin on kuulunut myös Sims 4:n pelailua. Innostuin taas uudelleen ja tuo peli on kyllä niin aivot narikkaan -meininkiä, että ei voisi parempaa ollakaan.

01
01
01

Ja se kaikista tärkein maininta: TÄÄLLÄ ON LUNTA! Odotin ensin vähän kauhun sekaisin tunnelmin tulevaa talvea ja sitä järjetöntä lumen määrää, mutta nyt kun sitä oikeasti satoi, oon oikeestaan aika iloinen. Vaikkei tämä todennäköisesti olekaan pysyvää lunta, on silti ihana huomata, miten paljon lumi vaikuttaa valoisuuteen. Niin taianomaista ja upeaa pihalla, että voisin ihastella koko ajan ikkunasta pihalle.

Mulla on muuten huomenna hamppilääkäri, iik! Hampaan paikkaukseen siis, ja vaikken olekaan hammaslääkärikammoinen, kyllä se silti aina etukäteen mietityttää tuleeko kipiät oltavat. Jospa selviän hengissä ja onneksi mun ihana ystäväiseni lupasi kuskata mua sinne ja takaisin, koska kyseinen hammashoitola on muuton vuoksi yllättäen hieman pidemmän matkan päässä.

Mutta nyt voisin syyä jotain kivaa aamupalaa ja jatkaa tätä laiskottelua. Mukavaa torstaita kaikille!

13. lokakuuta 2016

RED SPOT

Heippa! Pitkästä aikaa ihan kunnollista postausta, jee!

Noista puhelinpostauksista on tullut aika selkeästi esille jo mun tämän hetken kuulumiset, mutta mennään lyhyesti. Mulla alkoi tänään viikonloppu, koska yllätysyllätys huomenna ei ole lähitunteja - vaihteeksi peruttu nekin. Ajattelin, että nyt jos koskaan mun on pakko aloittaa tekemään noita vapaasti valittavia kursseja, mitä mulla on jäänyt vielä roikkumaan. Varsinkin, kun meidän ensi jakso itsenäisen opiskelun (eli syysloman) viikon jälkeen näyttää aika hiljaiselta, niin on pakko käyttää vapaa-aika hyödyksi johonkin järkevään!

Tajusin tässä juuri äsken, kun aloin miettimään miten pitkällä syksyäkin jo ollaan, että mulla tosiaan loppuu ihan pian lähitunnit kokonaan. Se tarkoittaa just sitä, että ensi keväänä on harjoittelu ja sitten syksyllä opinnäytetyön vääntämistä. MITÄÄ? Mä valmistun vuoden päästä! Kuulostaa ehkä naurettavalta hihkua aiheesta, kun ei edes tiedä valmistuuko ja toisekseen siihenkin on kuitenkin aikaa, mutta silti todella outoa ajatella ajankulkua.

Eilen pääsin pitkästä aikaa tekemään sitä mistä oikeasti tykkään, eli valokuvailemaan, ja vieläpä mallia käyttäen, mikä on nykyään niin harvinaista. Ihana Hanki suostui mulle kuvattavaksi, joten käytiin kiertelemässä vähän Koutaniemen metsiköitä ja ensi kertaa tuli tutuksi Karankalahden vanha tanssilavakin. Näitä kuvia on tässä alla nyt reilu kolmisenkymmentä, kun innostuin vähän muokkailemaan.

01
01
01
01
01
06
07
01
01
01
11
01
13
01
01
01
17
01
01
01
23
01
01
01
01
28
29
30
31
32